sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Aurinkorannikon Muumilaakson pääsiäisviikko

Odotetut lomapäivät ovat kohti ohi. Andaluciassa pääsiäisen pyhäpäiviä ovat torstai ja perjantai, maanantai on jo tavallinen arkipäivä. Tyypillisintä pääsiäisviikolle (= semana santa eli pyhä viikko) on, että sataa. Ja näin siis tänäkin vuonna. Keskiviikkona kävin katsomassa yhtä pääsiäiskulkuetta (kulkue = procesión). Kulkueissa kuljetaan musiikin soidessa ja veljeskuntien jäsenet kantavat isoja patsaita. Yhtä patsaa voi olla kantamassa yli sata ihmistä. Kulkue, jota kävin itse katsomassa, oli procesión del Cautivo (tai virallisesti  Procesión de Nuestro Padre Jesús Cautivo y Nuestra Señora de los Dolores, eli Meidän vangitun Isämme Jesuksen ja Tuskien Rouvamme..hehe..toisin sanoen Neitsyt Marian kulkue. Valokuvia laittelen myöhemmin, kun tällä hetkellä nettitikku takkuaa taas. Kulkuetta oli helppo seurata, koska Fuengirolan kylän ihmismassat eivät olleet liian suuret ja oli helppo päästä aivan kulkueen viereen katselemaan.

Asiasta toiseen. Monet ihmiset valittavat täällä, kuinka huonokäytöksisiä britit ovat. Eilen esimerkiksi oli taas yksi englantilainen välienselvittely tuossa meidän parvekkeen alla kadulla ja pullot lensivät. Nohhh, olen tästä örveilyasiasta jutellut useammankin ihmisen kanssa, ja kyllä huonoja kokemuksia on enemmän suomalaisista kuin briteistä. Itse olen ainakin huomannut, että yleensä huonosti käyttäytyvät britit ovat nuoria, ja suomalaiset keski-ikäisiä. Brittiaikuiset ovat mielestäni erittäin mukavia ja lisäksi tykkäävät yleensä koirista! x) Suomalaiset taas...nohhh... yhtenä esimerkkinä eräs "rentouttava" terassihetki poikaystäväni ja pomoni miehen kanssa terassilla: paikalle saapastelee känninen keski-ikäinen jyväskyläläinen suomalaismies, joka pysähtyy kohdallemme kertomaan elämästään (puoliksi huonoa englantia ja loput suomea) : "Olen il Capitano!... oon ollu taistelemassa Afganistanissa ja Pakistanissa... siellä olin... olen sadan päämies!! niin! Sadan päämies! Muistakaa, että MINÄ olen IL CAPITANO!! ... Are you Spanish?!?! I like Spanish!! Spanish good people..yesss... olin Afganistanissa..siellä olin kukkulan laella monta viikkoa ennen kuin minut löydettiin.. olen sadan päämies!! hey look...look at my eyes..they are green.. SNAKE EYES!!! I'm il CAPITANO!!!!!!!!...you know..snakes?!!? .." Jne puoli tuntia toistoa, ennen kuin päätti jatkaa matkaansa ja onneksi jatkoikin. Hasta nunca toivottavasti.

Mikäli haluaa tutustua suomalais-fuengirolalaisen kommuunin elämään, niin kannattaa tutkia suomalaisia paikallislehtiä, joita on laskelmieni mukaan ainakin neljä:

Fuengirolan Uutiset (kerran vkossa)
Espanjan Sanomat (9 - 10 krt vuodessa)

sekä Olékustannuksen lehdet:
Suomalainen Espanjassa (9 krt vuodessa)
Olé-lehti (12 krt vuodessa)

Eli ei kannata :D Oikeastihan noista ainoastaan Fuengirolan Uutisia voi kutsua sanomalehdeksi, koska siitä saa aina ajankohtaista tietoa. Lehteä ei ole pilattu maailman ammattitaitoisimmilla toimittajilla ja mainoksia on enemmän kuin artikkeleja, mutta kun ilmainen on, niin ei pitäisi valittaa. Kyseisen lehden levikki on niin suuri, että väkisin se tulee viikoittain luettua kannesta kanteen. Oma suosikkini näistä lehdistä on Suomalainen Espanjassa. 

Koska päivät ovat kuluneet sateessa, niin olen jatkanut pitkäaikaista projektia, eli kaverini keksimän juomapelin, Römppäpelin,  nettisivujen tekemistä. Minkäänlaista funktiotahan sivulla ei tule olemaan, kun Facebook-sivukin on jo olemassa, mutta tekemistä on pakko keksiä. Toinen uusi aktiviteetti meidän perheellä (eli minä ja Ron..jee) on koirapuistossa käynti. Fuengirolassa avattiin 2 - 3 viikkoa sitten Andalucian suurin koirapuisto, joka on 5000 m2 ja siihen sisältyy kaksi pienempää aitausta sekä agility-rata. Ensimmäisen kävin siellä Ronin kanssa eilen. Kuten jo arvasinkin, niin raukkaparalla oli sellainen liikunnan tarve, että kaikki lähellä olevat ihmiset (ja varmaan koiratkin) nauroivat, kun laskin Ronin irti...sen verran kovat ravit otti edestakaisin puistoa ja puoleen tuntiin ei pysähtynyt. Tänään käytiin taas ja edelleen energiaa näytti riittävän, mutta vähän rauhallisemmissa tunnelmissa oltiin kuitenkin. 

Hei hei taas ja kertokaa, jos vielä luette tätä vai laitanko pillit pussiin.. 

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Pähkinänkuoressa


Perro culé


Ajattelin, että jaahas, menny taas jo muutama viikko kun en ole kirjotellu mut näköjää oliki sitte vilahtanu puoltoista kuukautta jonneki takavasemmalle.. hohhhoh. Tähän väliin olen ehtinyt sairastaa vatsaflunssan ja pelata Risk-peliä (siis oppia kun en ollut ennen pelata), testata ainakin 10 uutta ravintolaa (ja tietysti lihoa taas viis kiloa lisää), rikkoa persianan, joutua melkein parinvaihtoon, ostaa kahdet uudet koiranvaljaat (koska koiralle maittaa valjaat paremmin kuin ruoka), tutustua Fuengirolan ainoaan varsinaiseen nähtävyyteen, juhlia St. Patrickia ja kaikkea muuta mukavaa...

Yleensä olen jo kymmenen aikaa illalla laahustanut vällyjen väliin, mutta kellojen kääntämisen jälkeen kroppa ja miniaivoni eivät ole vielä ehtineet reagoida ja saatan viikolla valvoa JOPA kahteentoista. Jaksoin siis katsella Barça-Milan -pelin kokonaisuudessaan karvapallon kanssa, joka on futishullu.



 Yhtenä päivänä piti lähteä käymään Mijaksessa. Oikeen auto vuokrattiin ja herra lähti päättäväisesti ajamaan Marbellan suuntaan, johon tokasin, että nyt ollaan kyllä menossa Marbellaan hyvää kyytiä. Naisia kun ei tietenkään kuunnella, niin Marbellaanhan sitä sitten saavuttiin parinkymmenen minuutin ajelun jälkeen. Tässä palmuja moottoritien varrelta väliltä Fuengirola-Malaga.

 Ja tässä Marbellasta vähän luontoa:
Marbellalaista arkkitehtuuria
Ja sitten tässä tuo Fuengirolan nähtävyys eli maurien aikaan rakennettu linna, Castillo de Sohail (ja Parque del Castillo eli linnan puisto): 


Castillo de Sohail

Linnoituksesta kertoo Anna Roschier omassa blogissaan niin sujuvasti, että lainaan häneltä:
Ronia ei linna kiinnostanut


Ensimmäisenä 38 metriä korkealle rantakukkulalle ovat tiettävästi saapuneet foinikialaiset, seuraavaksi saapuivat puunilaiset ja sitten roomalaiset, jotka nimesivät paikan Sueliksi.
Roomalaisia seurasivat islaminuskoiset maurit, jotka antoivat islamin valtaa puolustamaan pystytetylle linnoitukselle nimen Suhayl.





Ja Wikipedia kertoo, että rakennuttaja oli cordobalainen kalifi Abderraman III, joka halusi pykätä linnan asuinpaikaksi sekä vahvistamaan rannikon puolustusta (vuonna 956). Tämän jälkeen linnan on valloittanut kuka milloin (aiemmassa blogilinkissä on lisää tietoa janoisille).


Kotiinlähtö lähenee (enää kaksi kuukautta), joten lentolipun varaaminen alkaa olla lähellä. Koiran kuljetukseen sain hyvän vinkin: kannattaa lentää Norwegianilla, koska he veloittavat vain 50 euroa/koira. Suurin osa lentoyhtiöistä veloittaa koiran painon mukaan ja tämä saattaa tulla kalliiksi ainakin suurten koirien omistajille. Tässä vielä kuva Ronin passista ja meikäläisen simpukkakokoelmasta....




Nyt jatkan telkan töllöttämistä ja uusi espanjalaislempparisarjani on Con el culo al aire, joka kertoo työttömistä ihmisistä, jotka asuvat leirintäalueella jossakin Madridin takapajulassa, ja kyseessä on siis komedia. Sarja ei kyllä ole mitenkään erikoinen, mutta tykkään sarjoista joiden jaksot kestävät mahdollisimman pitkään. Toivottavasti paranee ajan myötä.

Ensi viikolla on sitten semana santa eli pääsiäisviikko. Täällä vapaapäiviä ovat torstai ja perjantai, mutta ei maanantai, kuten Suomessa. Kindereitä ostamaan mars!


perjantai 17. helmikuuta 2012

Pilviä Aurinkorannikolla

Enpä ole pahemmin ehtinyt kirjoittelemaan ja ehkä hyvä niin, koska elämä on nyt aika koirapainotteista ja yhdeltä kaverilta tuli jo kommenttia että "Ootko huomannu että sun Facebook-päivitykset alkaa muistuttaa lapsi-ihmisten päivityksiä..." :D Joooo olen huomannut, kärsikää :D Jatkan samaan malliin...

Karvapallon nimi on nyt sitten päätetty ja se on Ron, mikäli en ollut vielä ehtinyt raportoimaan. Nimen keksi työkaverini mies kun olimme syömässä ja kaikki ehdottelivat sopivaa nimeä.. Sanoin, että nimen pitää alkaa R-kirjaimella... ja Ron kuulosti hyvältä koska Suomessa taipuu helposti Roniksi.

Viime sunnuntaina palasimme Malagan koiratarhalle tekemään paperit Ronille. Mentiin tarhalle samalla autokyydillä muutaman muun suomalaisen kanssa. Eräs rouva tuli tarhalle hakemaan yhtä pikkukoiraa tuttavapariskunnalleen ja loppujen lopuksi mukaan tarttui pikkuinen valkoinen villakoira ja toinen pikkuriikkinen chihuahua-sekoitus. Sääli kun ei tullut kamera mukaan, sillä kyseessä oli todella valloittava koirapariskunta :) Tarhavisiitin tuloksena Ronilla on nyt mikrosiru ja EU-passi...vielä puuttuu toinen Rabies-rokotus sekä elukkalääkärin tekemä madotus, jotta päästään Suomeen. Madotus pitää kuulemma olla alle kuukauden vanha ja siitä leima passissa, jotta koira pääsee maahan.

Eilen Ron tosinteki oman loishäädön syömällä kirppupantansa... Säikähdin aikalailla ja pyysin heti päivystävän eläinlääkärin numeron Espanjan koirat -yhdistyksen henkilöltä, joka auttoi adoptoinnissa.   Tänä aamuna tuli onneksi syöty panta oksennuksena ulos ja toivon, ettei muita komplikaatioita tule. Kyseessä oli kyllä yrttipanta, mutta en ollut säilyttänyt pakkausta enkä muista, oliko pannassa myös jotain kemikaaleja.. Jatkossa en kyllä kirppupantaa osta, vaan seuraavan pesun yhteydessä laitan turkkiin antiparasiittipipetin.

Samalla pitää mainostaa Espanjan koiria, koska kyseessä on yhdistys, joka tekee mahtavaa työtä kodittomien koirien hyväksi Espanjassa. Espanjassa koiria kohdellaan yleisesti paljon huonommin kuin Suomessa ja kodittomia koiria pelkästään Malagan tarhalla on 400. Ja kyseessä ei siis ole kunnallinen tarha. Kunnallisille tarhoille joutuvat koirat lopetetaan 10 päivän kuluessa, jos ne eivät löydä kotia, ja olot kunnallisilla tarhoilla ovat paljon huonommat kuin muilla tarhoilla. Espanjassa ei ole myöskään samanlaista eläinsuojelulakia kuin Suomessa. Pahin kohtalo on usein metsästyskoiralla, jota käytetään vain metsästyskauden ajan, jonka jälkeen omistaja hirttää sen puuhun tai hylkää kadulle.

Ulkomaiset adoptiot ovat todella välttämättömiä, sillä vain harvat paikalliset ihmiset adoptoivat koiria tarhoilta ja valitsevat silloinkin yleensä pennun tai rotukoiran. Uskomme, että adoptiotoiminta paitsi auttaa yksittäisiä koiria, myös lisää ihmisten tietoisuutta ongelmasta sekä Espanjassa, Suomessa että laajemmin EU:n alueella ja näin vähitellen parantaa koirien tilannetta laajemminkin. Espanjalaiset, koiratarhalta adoptoidut sekarotuiset koirat ovat yleensä hyvin sosiaalisia ja sopeutuvat nopeasti uuteen kotiinsa Suomessa. Monelle adoptoitu koira voi olla hyvä vaihtoehto suomalaisen koiranpennun hankkimiselle. 
(Espanjan koirat: Toiminta)
Voin sitoutua tähän täysin näkemäni ja kokemani perusteella. Joten mikäli joku nyt harkitsee koiran hankkimista, niin vaihtoehtona adoptoiminen on paras vaihtoehto sekä koirien että ihmisen kannalta. Syy, miksi ihmiset haluavat pennun, on mielestäni absurdi, koska koiran pentuaika on lyhyt, eikä koiraa voi hylätä, kun se kasvaa isoksi. Tai jos voi, niin siinä tapauksessa sellaisen henkilön ei pitäisi koiraa harkitakaan. Lisäksi, adoptointi on helppoa. Ainut on, että koira ei voi lentää yksin lentokoneessa Suomeen, vaan tarvitsee saattajan. Itse kun palaan Suomeen kesäkuussa, niin voin tarjoutua saattajaksi yhdelle ylimääräiselle koiralle.

Ronin tarina oli siis sellainen, että se oli löydetty kadulta ja tuotu tarhalle. Omistaja oli tullut etsimään koiraansa tarhalta ja todennut, että Chalo (eli Ron) on hänen koiransa ja sanonut tulevansa noutamaan koiran työpäivän päätteeksi tarhalta. Eipä ollut miestä kuitenkaan toistamiseen näkynyt ja Chalo oli viettänyt jo 8 kk tarhalla.

Ja mitä poikaystäviin tulee, niin sellaisen hankkimista suosittelen harkkimaan vielä tarkemmin. Omani piti tulla tänään luokseni muutamaksi päiväksi, mutta onnistui myöhästymään lennolta, joka ei ollut mikään yllätys herran täsmällisyyden puutteen tuntien................. Olin vielä pyytäny vapaapäivän. Soitin töihin, että voinko tulla sittenkin... Lisäksi täällä on satanut koko yön ja aamun ja ukkostakin on. Olen onnistunut hävittämään sateenvarjon ja kohta pitäisi mennä toimistolle. Pffff........... Tosin menen kyllä omaasta vapaasta tahdosta.

Jaaha, mietin että olenko tehnyt mitään muuta kuin töitä ja lenkkeillyt Ronin kanssa.. enpä vissiin sitten. Eilen kävin työkaverini kanssa taas Suomi-kaupassa ja itse ostin Vuoksenpiirakoita. Laitoin ne heti päästyäni kotiin ja teinpä vielä oikein munavoita kyytipojaksi, olipa hyvää. Jännä miten ulkomailla kaipaa enemmän perinneruokia kuin silloin kun on Suomessa, kai se on jotenkin nostalgista.. hah. Lisäksi eilen kävimme syömässä päivän keiton hollantilaisessa kahvila-ravintolassa (Cafeteria Barril, Avda de los boliches.. numeroa en muista, Barcleys-pankin vieressä), joka on aivan kotini lähellä. Ravintolan omistaja on mahtistyyppi, hollantilainen nainen, joka kokkaa minkä tahansa kulttuurin ruokaa ja lopputulos on hyvä! Käyn siellä melkein päivittäin ja keskiviikkona kertoi että huomenna on sitten hernekeittoa ja sanoin että "ai niinkö...ai niiiin, tietty, on torstai!!". Hän kertoi, että kerran oli tarjonnut hernerokkaa ja paikalle oli saapunut suomalaisia ja kysyneet, mikä on päivän keitto. Vastatessaan, että "hernekeitto", olivat suomalaiset ihmetelleet, että miten se on mahdollista, nythän on tiistai eikä torstai! Tuon jälkeen hän on tarjoillut hernekeittoa...torstaisin :D Ja hyvää oli! Jälkiruoaksi ei ollut tosin pannukakkua vaan lettuja siirapilla ja jätskillä...enpä valittanut siitäkään..mmmm.

Tänään ei näköjään kuvien laittaminen blogiin onnistu Bloggerin bugin takia, joten en voi laittaa lisää söpiskuvia Ronista... nyyh. Mutta tutustukaa näihin linkkeihin :)


Linkit:

Malagan tarhan adoptoitavat koirat - galleria

Espanjan koirien kautta adoptoitavat koirat - galleria







sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Tuulen viemää

Katselin tuossa päivällä, että naapuri on sitten ripustanut kukkaruukkunsa puusta roikkumaan ylösalaisin..


Oikeasti täälläkin ilmanlämpötila laski 10 astetta yhdessä yössä ja kaksi edellistä päivää on tuullut voimakkaasti, joten kaikki mikä irti lähtee on tuuli vienyt, kuten myös naapurin kukkaparan... 



Tässä Fuengirolan lempparibaarini, brittisellainen :)


Ja tässä Ron (uusi nimi, sama koira..) lempparilelunsa kanssa..kviik, kviik.


Viime torstaina kävin Jazz-konsertissa työkaverini kanssa. Ryhmän nimeä en muista, mutta kyseessä oli kolme henkilöä, joista kaksi espanjalaista (pianisti ja jousisoittaja) ja yksi (vokalisti) amerikkalainen, muistaakseni Missisipistä. Lauloivat ja soittivat oikein hyvin, tosin viini puuttui yleisöltä kun kyseessä ei ollut klubi vaan paikallisen englannin akademian "oppitunti" (lauloi englanniksi ja lopuksi oppilaat tekivät kysymyksiä muusikoille..).

Löysin viimeinkin myös thaikkuruokakaupan ja sain ostettua taikinalevyjä kevätrullia varten, nami!


Valmiit kääryleet :)

Tässä kuva eiliseltä, kun oli kova tuuli...brrrr.... Hienot aallot oli ja Ron on oikea rantaleij..koira.


..Sillon kun ei ota arskaa partsilla ;)


Tänään käytiinkin sitte kevyellä kolmen tunnin lenkillä Los Pacosissa, joka on kylä/kaupunginosa Fuengirolasta vuorille päin. Kuvittelin, että ulkona oli vieläkin kylmä ja kuumahan siinä talvitakissa tuli.


Los Pacosin ulkoilmataidegalleria!

Taidegalleria.. diggasin.

I can't be your Superman, Superman...


Ylemmäksi kiivettäessä talot harveni ja pari heppaa ja lampaitakin näkyi matkan varrella.




Suunnittelin vähän, että voisi käydä teatterissa kun kerran sellainen löytyy ja vielä suomeksi, tosin haluaisin tutustua kyllä myös espanjalaiseen teatteriin, koska en ole koskaan päässyt katsomaan teatteriesitystä täällä.


ZZzzzzzzzzzzzzzzz

Ja sitte ollaaki jo valmiita nukkumaan ja kohtaamaan maanantai...grrr...



tiistai 31. tammikuuta 2012

Kuorsausta uudessa kodissa

Pari viikkoa mennyt sitten nopsasti. Sain toteutettua eläintarhareissun toissa viikonloppuna ja käynti kyllä kannatti. Viime syksynä kävin Barcelonan eläintarhalla, joka on huomattavasti Fuengirolan Bioparcia suurempi. Bioparcissa on kuitenkin panostettu huomattavasti enemmän eläinten oloihin ja tarha olisi jo ilman eläimiäkin käymisen arvoinen.














Näiden eläimien lisäksi kotoa löytyy nyt yksi karvapallo, joka on kotoisin Málagan kunnalliselta eläintarhalta. Olin jo muutama vuosi sitten harkinnut koiran adoptoimista Espanjasta Espanjat Koirat -yhdistyksen kautta. Nyt kun olen täällä itse niin otin yhteyttä yhdistykseen ja kyselin, onko mahdollista käydä tarhalla ja mahdollisesti ottaa koira kotihoitoon.. ja täällä semmoinen nyt sitten on :) Yhteiseloa on takana vain kolme päivää, mutta kyseessä on kyllä mahtava pakkaus! Koulutettavaa kyllä riittää, mutta luonteelta Sánchez (joo, pöljä nimi koiralle ja tuo on kyllä vaihdettava) on rauhallinen ja helppohoitoinen. Ilmeisesti häntä ei ollut kohdeltu ainakaan erityisen huonosti, koska luottaa ihmisiin suhteellisen hyvin, tosin on hieman omiin oloihinsa vetäytyvä. Uteliaisuutta ja energiaa kyllä löytyy tarpeen tullen, joten ehkä tästä vielä hyvä tulee, toivottavasti. Lihaa pitäisi saada vähän luitten ympärille, kun on aika laihassa kunnossa tällä hetkellä. Nyt se tuossa vieressä kuorsaa kun päivällä käytiin parin tunnin lenkillä. Kovasti kaipaisi muiden koirien huomiota, toivottavasti myös niitä kavereita löytyy pian.


torstai 19. tammikuuta 2012

Arkielämää, tylsää sellaista

Viimeinkin aurinko paistaa taas risukasaan. Aloitin eilen Sofiaopistolla kahvakuulan rannalla. Olin aika kusi sukassa ennen tunnin alkua, koska en ole varsinaisesti harrastanut liikuntaa n. 10 vuoteen muutamaa hassua juoksulenkkiä lukuun ottamatta. Laji osoittautui kuitenki hauskaksti ja piristäväksi ja pidin siitä erityisesti siksi, että tunnit pidetään ulkoilmassa. En ole koskaan tykännyt sisäliikunnasta, se ahdistaa. Painon saa jokainen valita oman kunnon mukaan ja 8kg on kuulemma naisten aloituspaino, mutta itse olisin kyllä ottanut 6kg painon. Painot loppuivat kuitenkin kesken ja jouduin ottamaan kyseisen 8kg painon, joka oli itselleni liikaa. Noh, ehkä sitten ensi kerralla menen opistolle ajoissa ja varaan itselle paremman painon... 

Lisää kotiuutuuksia on ostamani lämmityslaite, joka toimii halogeeneillä 400/800w. Muutama liian kylmä päivä ja kämpän lämpötila oli laskenut varmaankin alle 17 asteen reilusti, jonka seurauksena kurkkukipu ja nuha. Lisäksi sain työkaverilta lainaan toisen samantehoisen lämmittimen, nyt on toinen makuuhuoneessa ja toinen olohuoneessa. Ainut miinuspuoli on tuo valo, mutta kaipa siihen tottuu.


Sähkötakka
 Kävin taas ostamassa 3 kassillista ruokaa ja välipalaksi tein nuita ihania minikorppuja voilla ja lohella sitruunateen kanssa.. nam! Kaupassa olisi ollut jopa näkkileipää, mutta en ostanut, kun se oli ruotsalaista.


Välipala
Ja vielä ruikutusta espanjalaisista elintarvikepakkauksista: jos pakkauksessa lukee, että "Abrefácil" (helposti avattava), niin siitä tietää, että hiukset tulee revittyä päästä irti, ennen kuin pakkaus on saatu auki. 


Huijausta

Tajusinpa vasta, että huomenna on jo prrrjantai. Pitäisi keksiä jotakin jännää tekemistä viikonlopuksi. Ehkä sinne eläintarhaan sitten. En edelleenkään tunne täältä ketään, joten tylsää on.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Sexy, sexy cleaning ja talvi


Viikon jännittävin kohokohta on jo takanapäin. Kävin ostamassa seksikkään pyykinkuivaustelineen. En edelleenkään suostu kuivattamaan alusvaatteita kaiken kansan nähtävillä, ja vielä vähemmän haluan tiputella niitä alakerran naapurien ihmeteltäväksi. Espanjalaiset sanoo, ettei vaatteet muka kuiva sisällä.

Takana on myös Barcelonan matka, joka oli erittäin tylsä ja lisäksi pohjoisessa oli aivan liian kylmä. Täällä Fuengirolassakin tosin on sadellut pitkin päivää, mutta yölämpötilat eivät laske 5 asteen tuntumaan sentään (? kohtahan se nähdään). Onneksi olen nyt kotona. Talvi on silti tullut jäädäkseen ja nyt sitten palelen ihan oikeasti. Pitänee käydä ostamassa lisää talvivaatteita.

Uuuuhh.. seksillä VOI myydä myös siivoustarvikkeita



"Tässä voit tarkastella mikropalkkaasi,
 joka vastaa sinun minityötäsi..."


Lentoa varten ostin paluumatkalla höpöhöpölehden nimeltä El Jueves (torstai, ilmestyy kyllä keskiviikkoisin), joka sisältää paljon poliittista satiiria ja muita sekalaisia sarjakuvia ja tyhjänpäiväisiä juttuja, kuten esimerkiksi tässä uusimmassa numerossa olleen horoskoopin vuodelle 2012. Oma horoskooppini kertoo, että planeettani ovat erityisen posiitivisissa asemissa, joten en ainoastaan löydä työtä vaan kohtaan myös aivan uudet työkonseptit....
Työmiestä viedään Rajoy-pinokkion toimesta x)

Lehden pääaiheena olivat tietysti pääministeri Mariano Rajoyn "lupaamat" verojen korotukset. Vielä joulukuussa, ennen vaaleja, Rajoy kyllä julisti, ettei nyt ole veronkorotuksen aika. Mutta äkkiähän se mielipide voi muuttua :D 










Espanjassa on hyvin selkä oikeasto-vasemmisto -jako ja viime vaalit voitti siis Rajoyn oikeastopuolue, el PP (Partido Popular). Sitä ennen kansa valitti, kuinka huonosti sen aikainen pääministeri, Zapatero (PSOE), hoiti asioita, ja niinpä moni vasemmiston kannattaja jätti äänestyksen väliin ja siinä mentiin sitten ojasta allikkoon (tai ojasta ojaan, miten sen nyt haluaa nähdä).











Kuten monesti ennenkin, niin edelleenkin ottaa päähän nämä elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden pakkauskoot. Eihän se mitään, jos olisi auto ja mies käytettävissä, mutta samalla kauppareissulla ei ole mitään mahdollisuuksia ostaa esim. pyykinpesuainetta ja perunoita, kun pesuainetta myydään minimissään näissä ihanissa 3 litran pakkauksissa ja perunoita 5 kilon pusseissa. 

3 litran perhepakkaus
Tiiviste, jota pitää laittaa "vain" kaksi korkillista