sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Aurinkorannikon Muumilaakson pääsiäisviikko

Odotetut lomapäivät ovat kohti ohi. Andaluciassa pääsiäisen pyhäpäiviä ovat torstai ja perjantai, maanantai on jo tavallinen arkipäivä. Tyypillisintä pääsiäisviikolle (= semana santa eli pyhä viikko) on, että sataa. Ja näin siis tänäkin vuonna. Keskiviikkona kävin katsomassa yhtä pääsiäiskulkuetta (kulkue = procesión). Kulkueissa kuljetaan musiikin soidessa ja veljeskuntien jäsenet kantavat isoja patsaita. Yhtä patsaa voi olla kantamassa yli sata ihmistä. Kulkue, jota kävin itse katsomassa, oli procesión del Cautivo (tai virallisesti  Procesión de Nuestro Padre Jesús Cautivo y Nuestra Señora de los Dolores, eli Meidän vangitun Isämme Jesuksen ja Tuskien Rouvamme..hehe..toisin sanoen Neitsyt Marian kulkue. Valokuvia laittelen myöhemmin, kun tällä hetkellä nettitikku takkuaa taas. Kulkuetta oli helppo seurata, koska Fuengirolan kylän ihmismassat eivät olleet liian suuret ja oli helppo päästä aivan kulkueen viereen katselemaan.

Asiasta toiseen. Monet ihmiset valittavat täällä, kuinka huonokäytöksisiä britit ovat. Eilen esimerkiksi oli taas yksi englantilainen välienselvittely tuossa meidän parvekkeen alla kadulla ja pullot lensivät. Nohhh, olen tästä örveilyasiasta jutellut useammankin ihmisen kanssa, ja kyllä huonoja kokemuksia on enemmän suomalaisista kuin briteistä. Itse olen ainakin huomannut, että yleensä huonosti käyttäytyvät britit ovat nuoria, ja suomalaiset keski-ikäisiä. Brittiaikuiset ovat mielestäni erittäin mukavia ja lisäksi tykkäävät yleensä koirista! x) Suomalaiset taas...nohhh... yhtenä esimerkkinä eräs "rentouttava" terassihetki poikaystäväni ja pomoni miehen kanssa terassilla: paikalle saapastelee känninen keski-ikäinen jyväskyläläinen suomalaismies, joka pysähtyy kohdallemme kertomaan elämästään (puoliksi huonoa englantia ja loput suomea) : "Olen il Capitano!... oon ollu taistelemassa Afganistanissa ja Pakistanissa... siellä olin... olen sadan päämies!! niin! Sadan päämies! Muistakaa, että MINÄ olen IL CAPITANO!! ... Are you Spanish?!?! I like Spanish!! Spanish good people..yesss... olin Afganistanissa..siellä olin kukkulan laella monta viikkoa ennen kuin minut löydettiin.. olen sadan päämies!! hey look...look at my eyes..they are green.. SNAKE EYES!!! I'm il CAPITANO!!!!!!!!...you know..snakes?!!? .." Jne puoli tuntia toistoa, ennen kuin päätti jatkaa matkaansa ja onneksi jatkoikin. Hasta nunca toivottavasti.

Mikäli haluaa tutustua suomalais-fuengirolalaisen kommuunin elämään, niin kannattaa tutkia suomalaisia paikallislehtiä, joita on laskelmieni mukaan ainakin neljä:

Fuengirolan Uutiset (kerran vkossa)
Espanjan Sanomat (9 - 10 krt vuodessa)

sekä Olékustannuksen lehdet:
Suomalainen Espanjassa (9 krt vuodessa)
Olé-lehti (12 krt vuodessa)

Eli ei kannata :D Oikeastihan noista ainoastaan Fuengirolan Uutisia voi kutsua sanomalehdeksi, koska siitä saa aina ajankohtaista tietoa. Lehteä ei ole pilattu maailman ammattitaitoisimmilla toimittajilla ja mainoksia on enemmän kuin artikkeleja, mutta kun ilmainen on, niin ei pitäisi valittaa. Kyseisen lehden levikki on niin suuri, että väkisin se tulee viikoittain luettua kannesta kanteen. Oma suosikkini näistä lehdistä on Suomalainen Espanjassa. 

Koska päivät ovat kuluneet sateessa, niin olen jatkanut pitkäaikaista projektia, eli kaverini keksimän juomapelin, Römppäpelin,  nettisivujen tekemistä. Minkäänlaista funktiotahan sivulla ei tule olemaan, kun Facebook-sivukin on jo olemassa, mutta tekemistä on pakko keksiä. Toinen uusi aktiviteetti meidän perheellä (eli minä ja Ron..jee) on koirapuistossa käynti. Fuengirolassa avattiin 2 - 3 viikkoa sitten Andalucian suurin koirapuisto, joka on 5000 m2 ja siihen sisältyy kaksi pienempää aitausta sekä agility-rata. Ensimmäisen kävin siellä Ronin kanssa eilen. Kuten jo arvasinkin, niin raukkaparalla oli sellainen liikunnan tarve, että kaikki lähellä olevat ihmiset (ja varmaan koiratkin) nauroivat, kun laskin Ronin irti...sen verran kovat ravit otti edestakaisin puistoa ja puoleen tuntiin ei pysähtynyt. Tänään käytiin taas ja edelleen energiaa näytti riittävän, mutta vähän rauhallisemmissa tunnelmissa oltiin kuitenkin. 

Hei hei taas ja kertokaa, jos vielä luette tätä vai laitanko pillit pussiin..